/files/poliisienvakuutuskassa/Paatos_avustusten_paattymisesta.pdf
Poliisien Vakuutuskassan vakuutusten voimassaolon lakkaamisen ajankohta
Poliisien Vakuutuskassa on asetettu selvitystilaan 25.9.2025. Vakuutuskassalain 9 luvun 7 §:n mukaan selvitysmiesten on määrättävä ajankohta, jolloin vakuutuskassan vakuutukset lakkaavat olemasta voimassa.
Selvitysmiehet ovat määränneet 6.10.2025, että vakuutusten ( avustusten) voimassaolo lakkaa 7.10.2025.
Sikäli kun oikeus avustukseen ( ikään perustuva avustus, työkyvyttömyysavustus, hautausavustus) syntyy tuon 7.10.2025 jälkeen, niille kassan jäsenille ( vakuutetuille) ei avustuksia enää myönnetä. Sen sijaan näiden kassan jäsenien (vakuutettujen) osuus kassan varallisuudesta tulee määräytymään aikanaan kassan selvitystilamenettelyssä. Arvio on tällä hetkellä, että keväällä 2026 selvitysmiehet alkavat maksamaan selvitystilamenettelyn aikaisille kassan jäsenille ( vakuutetuille) hyväksyttyjen maksuperusteiden mukaisesti osuuksia kassan varoista.
UUSIN TIEDOTE!
Kassa on syyskuun lopusta asti alkanut lähettelemään jäsenille ohjeet miten toimia. Kaikki jäsenet eivät ole vielä ohjeita saaneet, mutta tarkoitus on saada lopuillekin ohjeet lähetettyä tulevien viikkojen aikana. Syyskuussa oli vielä ajatuksena ja tavoitteena, että 1kk kuluessa siitä kun jäsen on lähettänyt kassalle tarvittavat tiedot, etuus maksetaan jäsenelle. Valitettavasti emme ole vielä saaneet Finanssivalvonnalta lupaa alkaa makselemaan etuuksia. Emme pysty sanomaan milloin lupa annetaan, mutta heti kun lupa on saatu, tiedotamme täällä kassan sivuilla milloin maksaminen on aloitettu.
Kannattaa seurata näitä tiedotteita, näin vältymme yksittäisten jäsenten tiedusteluviestien tulvalta.
Helsingissä 16.10.2026
Selvitysmiehet Tomi Sevander ja Jussi Wahe
Tiedote Poliisien Vakuutuskassan selvitystilasta 14.8.2026
Kassa alkaa lähettelemään elo-syyskuusta 2026 alkaen jokaiselle jäsenelle henkilökohtaisen sähköpostin, jossa on ohjeet mitä tietoja ja millä tavalle ne tulee toimittaa kassalle etuuden saamiseksi. Ohjeiden lähettäminen aloitetaan virassa olevista jäsenistä ja poliisi.fi sähköpostiin. Kassassa on yli 2000 jäsentä, joten sähköpostien lähettämisvaihe kestää jonkin aikaa. Kassalla on tieto jäsenyydestä, joten kenenkään ei tarvitse tässä vaiheessa erikseen tiedustella onko kassan jäsen. Käytännössä kassan jäseninä ovat enää enintään 59 vuoden iässä olevat poliisit tai poliisitaustaiset henkilöt. Ennen 25.9.2025 ikään (58 vuotta) perustuvan eroavustuksen saaneet eivät ole olleet enää kassan jäseniä ja täten he eivät kuulu selvitystilamenettelyn piiriin.
Sikäli kun jäsentä ei saada tavoitettua sähköpostitse ohjeiden antamiseksi, asiasta tiedotetaan erikseen kassan sivuilla www.poliisienvakuutuskassa.fi miten jäsen voi ottaa yhteyttä etuuden saamiseksi.
Selvitystilan ensimmäisessä vaiheessa kassasta aletaan maksamaan jäsenille kunkin jäsenen vastuuvelkaosuutta vastaava etuus. Maksaminen on tarkoitus aloittaa syksyn 2026 aikana. Etuus pyritään maksamaan kuukauden kuluessa siitä, kun jäsen on lähettänyt kassalle maksamiseen tarvittavat tiedot.
Etuus määräytyy sen mukaisesti, kuinka paljon jäsen on maksanut jäsenmaksuja kassaan ja milloin jäsen olisi saavuttanut oikeuden etuuteen täytettyään 58 vuotta. Etuus voi olla enintään 1290 euroa.
Jollain jäsenillä on voinut tulla jäsenmaksukatkoksia jäsenyyden aikana, jolloin jäsenyyden kestosta ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka paljon on maksanut jäsenmaksuja. Jäsen, joka on maksanut 25 vuoden aikana täydet jäsenmaksut (noin 1290 euroa) ja on nyt selvitystilan alkamisen jälkeen täyttänyt 58 vuotta, hänen etuus on hieman suurempi kuin sellaisen jäsenen, joka olisi täyttänyt 58 vuotta viiden vuoden päästä, tai jäsenen, joka on maksanut jäsenmaksuja 20 vuotta.
Kun jokaiselle jäsenelle on saatu maksettua etuus selvitystilan ensimmäisessä vaiheessa, kassan mahdollisista ylimääräisistä varoista maksetaan jäsenille vielä ylimääräinen osuus siinä suhteessa mitä jäsen on maksanut jäsenmaksuja kassalle. Tästä osuudesta kassan on pidätettävä pääomaveroa. Tässä vaiheessa olettama on, että tämä ylimääräinen osuus tulee olemaan muutaman sadan euron suuruinen ennen veroja.
Kassassa on myös noin 250 vapaakirjan omaavaa henkilöä, jotka ovat aikoinaan olleet kassan jäseniä. Henkilöt ovat joko itse eronneet kassasta tai heidän jäsenmaksut ovat katkenneet virkasuhteen päätyttyä. Kassalla on tiedossa kaikkien vapaakirjan omaavien tiedot ja myös heihin pyritään saamaan yhteyttä toimintaohjeiden antamiseksi. Sikäli kun vapaakirjan omaavia henkilöitä ei saada tavoitettua sähköpostitse ohjeiden antamiseksi, asiasta tiedotetaan erikseen kassan sivuilla www.poliisienvakuutuskassa.fi miten vapaakirjan omaava voi ottaa yhteyttä etuuden saamiseksi.
Käytännössä vapaakirjan omaavina on henkilöitä, jotka ovat enintään 59 vuoden iässä. Vapaakirjan omaavat henkilöt ovat oikeutettu saamaan vapaakirjaan oikeuttavan osuuden, joka määräytyy sen mukaisesti, kuinka paljon on maksanut jäsenmaksuja kassaan ja milloin olisi saavuttanut oikeuden vapaakirjaan täytettyään 58 vuotta. Vapaakirjan omaavat eivät ole oikeutettuja saamaan kassan mahdollisesta ylimääräisestä varallisuudesta osuutta.
Helsingissä 14.8.2026
Poliisien vakuutuskassan selvitysmiehet